Min firmas blogg / Firmani blogi

Denna blogg tillhör fil.dr Eva Ahl-Waris. Jag grundade Tmi Eva Ahl år 2003 och har sedan dess varit verksam som näringsidkare inom humaniora. Vid sidan av detta har jag även innehaft andra arbetsuppdrag och stipendieperioder inom historiebranschen.
Tätä blogia pitää FT Eva Ahl-Waris. Perustin Tmi Eva Ahlin:in vuonna 2003 ja olen siitä lähtien toiminut ammatinharjoittajana humanistisella alalla. Tämän ohessa olen myös toiminut toisissa työtehtävissä ja apuarahatutkijana historian alalla.

lördag 8 december 2018

På Hertonäs julstig 2018 - Herttoniemen joulupolulla


Vi pysslade kryddpåsar och andra pynt på årets julstig i Hertonäs. / Teimme maustepusseja ja muita koristeita Herttoniemen joulupolulla. Foto/Kuva: EAW.

Årets julstig på Hertonäs gård arrangerades som vanligt av DOT r.f. Temat var julen på 1890-talet och på gården befann sig bland annat en studentkvartett, Jean Sibelius och Aino Järnefelt.* Barnen fick leka ringlekar och höra berättelser från förr på Knusbacka. Här pysslade vi även, två lärare från Arbis samt en lärare i bildkonst. Med oss fick barn och vuxna göra julprydnader av olika slag: pynt av limmade träbitar och band, flaggor och annat vackert i papper samt juliga kryddpåsar. Kryddorna doftade i i stugan och stämningen var på topp trots det slaskiga vädret, tack DOT och Helsingfors stadsmuseum med flera som var med!


Handarbetsläraren Johanna Andersson från Arbis pysslade julpynt. Det var svalt i stugan, så vi garderade oss med varma yllekläder. / Käsityönopettaja Johanna Andersson Arbiksesta valmisti joulukoristeita. Tuvassa oli viileää, joten meillä oli yllämme runsaasti villaisia vaatteita.


Knusbackan joulukuusi oli vaatimaton, kuten maalaistalossa oli tapana yli sata vuotta sitten. Se toi tupaan kuitenkin raikasta kuusentuoksua. / Knusbackas julgran var enkel, vilket var tradition i ett bondehem för över hundra år sedan. Den skapade ändå frisk grandoft i stugan.

DOT r.f. järjesti tavan mukaisesti vuoden joulupolun Herttoniemen kartanolla. Tänä vuonna teemana oli joulu 1890-luvulla ja tilalla seikkailivat muun muassa ylioppilas-kvartetti, Jean Sibelius ja Aino Järnefelt.* Lapset saivat leikkiä piirileikkejä ja kuulla tarinoita Knusbackassa. Täällä myös puuhailtin kahden Arbiksen ja yhden kuvaamataidon opettajan voimin. Meidän kanssamme lapset ja aikuiset saivat valmistaa erilaisia joulukoristeita: liimatuista puupaloista ja naruista tehtyjä koristeita, lippuja ja muuta kaunista paperista sekä jouluisia maustepusseja. Mausteet tuoksuivat tuvassa ja tunnelma oli huipussussaan vaikka sää oli loskainen - kiitos DOT:lle ja Helsingin kaupunginmuseolle ja muille mukana olleille!


Ylioppilaiden laulu on vastikään hiljentynyt ja vuoden joulupolku on päättynyt hämärän laskeutuessa. / Studentsången har nyss tystnat och årets julstig är slut vid mörkrets inbrott.

*PS. Temat var aktuellt tack vare att det idag råkade flaggas för den finska musiken på Jean Sibelius (1865-1957) födelsedag. / Teema oli ajankohtainen, koska tänään satuimme liputtamaan suomalaisen musiikin kunniaksi Jean Sibeliuksen (1865-1957) syntymäpäivänä.

fredag 30 november 2018

Julvaka idag - Arbis!

Välkommen på Arbis julvaka i Helsingfors idag kl 17-21, Dagmarsgatan 3! I rum 33B på 3 vån firar vi "Julen för 100 år sedan - med doftpåsar, pappersblommor och julgransservetter!" Kom med och pyssla!
Tervetuloa kielikylvylle Arbiksen, ruotsinkielisen työväenopiston "jouluvalvojaisiin" tänään klo 17-21! Huoneessa 33B 3.krs vietämme "joulua 100 vuotta sitten". Tule mukaan askartelemaan! :)

tisdag 27 november 2018

Samarbetsprojekt 2019 Yhteistyöprojekteja


Fredrikshamn är en av mina samarbetspartners år 2018. Här i novemberskrud. / Hamina on eräs yhteistyökumppaneistani vuonna 2018. Tässä marraskuisessa asussa. Foto/Kuva: EAW.

Jag kan i korthet summera mina samabretspartners i år och litet vad som kommer att ske i framtiden. Sedan ifjol har jag samarbetat med Fredrikshamns stadsmuseum och vi arbetar för att förnya den historiska basutställningen. Detta har inneburit både besök i Fredrikshamn, val av föremål och teman, manusförfattande samt arkivbesök. Resultaten kommer ni att få läsa om i början av nästa år! Arkeologin har även varit viktig. För övrigt har jag nämligen samarbetat med Ålands museum i våras och med Luistariprojektet. Min insats har främst berört översättning av Luistariprojektets webbsidor. Översättningen är ännu inte klar, så håll andan, men besök gärna Euras besökscentrums, Den skrattande drakens, sidor för att få en uppfattning om detta viktiga arkeologiska objekt. I nästa år är det 50 år sedan Luistari i Eura upptäcktes och ett seminarium kommer att anordnas för att fira detta. Mera information följer inom en snar framtid!

Voin lyhyesti kertoa yhteistyöprojekteistani tänä vuonna ja vähän siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Viime vuodesta asti olen tehnyt yhteistyötä Haminan kaupunginmuseon kanssa ja me työstämme uutta historiallista perusnäyttelyä. Tämä on tuonut mukanaan vierailuja Haminassa, esineiden ja teemojen valintaa, käsikirjoittamista sekä arkistokäyntejä. Uurastuksemme summasta voitte lukea ensi vuoden alussa! Arkeologia on myös noussut tärkeäksi. Lisäksi olen näet tehnyt yhteistyötä Ahvenanmaan museon kanssa keväällä sekä Luistariprojektin kanssa. Käytännössä olen kääntänyt Luistariprojektin kotisivuja ruotsiksi. Käännös on vielä kesken, joten malttakaa, mutta vierailkaa Euran Nauravan lohikäärmeen museokeskuksen sivuilla, jotta saatte käsityksen tästä tärkeästä arkeologisesta löytöpaikasta. Ensi vuonna Euran Luistarin löytymisestä on kulunut 50 vuotta ja tämän kunniaksi järjestetään seminaari. Lisää informaatiota on luvassa pian!


Sosiaalinen ragdoll on mitä söpöin assistentti! / En social ragdoll är den sötaste av assistenter!

fredag 26 oktober 2018

Bokmässan 2018 Kirjamessut


Valamo klosters bås var absolut vackrast i år! / Valamon luostarin näyttely oli kaikkein kaunein tänä vuonna! Foton / Kuvat: EAW.

Dags igen för årets bokmässa i Helsingfors! Massor med folk och intressant program, trevliga utställningsbås och möten med människor. Här följer en bildkavalkad, varsågod:

Jälleen koitti vuoden kirjamessut Helsingissä! Paljon väkeä ja kiinnostavaa ohjelmaa, mukavia näyttelyitä ja kohtaamisia. Tässä seuraa kuvakavalkadi, ole hyvä:


Marita Nykänen esittelee Valamon osastoa feresi yllään. Valamon yhteydessä toimiva Valamon opisto järjestää paljon kursseja ja sinne voi myös mennä vapaaehtoistyöhön. / Marita Nykänen förevisar Valamos utställning iklädd en feresi. I samband med klostret fungerar ett institut som ordnar kurser. Man kan också arbeta med frivilligjobb där.


Lastenkirjailija ja kirjastovirkailija Annika Sandelin voitti Vanessapalkinnon 2018 - onnea, sen olet ansainnut! Palkinnon, jota jaetaan toista kertaa, takana on Vanessastiftelsen (Vanessasäätiö). Säätiön tarkoituksena on edistää lasten lukutaitoa Vanessa Ramadanin hengessä. Annika Sandelin on julkaissut monta lastenkirjaa ja muita teoksia. / Barnboksförfattaren och bibliotekarien Annika Sandelin vann Vanessapriset 2018 - grattis, det är du värd! Priset, som delades ut för andra gången, delas ut av Vanessastiftelsen. Stiftelsen grundades 2016 och vill främja barns läsande i Vanessa Ramadanis anda. Annika Sandelin har publicerat flera barnböcker och andra verk.


Magnus Rask opiskelee historiaa Helsingin yliopistossa ja työskentelee Suomen lelumuseo Hevosenkengässä. Messuilla kohtaat hänet Luckanin osastolla ja täällä saa askarrella neppis-autoja. / Magnus Rask studerar historia vid Helsingfors universitet och arbetar i Finlands leksaksmuseum Hevosenkenkä. På mässan träffar du honom vid Luckans punkt och här får man tillverka neppisbilar.


Matleena Järviö (oik.) kollegoineen lanseeraa tänään uutta Piplia-sovellusta, josta löytää Raamatun, Raamatun käännöksiä ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi ja muuta hyödyllistä tietoa. / Matleena Järviö (t.h.) med kolleger lanserar idag en ny Piplia-app, där man kan hitta Bibeln, Bibeln 2000, olika översättningar till engelska och ryska och mycket nyttig information.


Svenska Litteratursällskapet i Finland viettää Topeliuksen 200-vuotisjuhlavuotta sekä painetuin teoksin että netissä. Vasemmassa olevassa ale-laatikosta löytyy upeaa kirjallisuutta vain 5:llä eurolla kpl - suosittelen lämpimästi! / Svenska Litteratursällskapet i Finland firar Topelius 200-årsjubileum både i tryckta skrifter och på webben. I realådan till vänster hittar man en massa fin litteratur för endast 5 euro styck - rekommenderas varmt!


Kiitos kirjamessuista tänä vuonna - iloisena kotiin painavan kirjakassin kanssa! / Tack bokmässan för i år - glad i hågen hemåt med en tung bokkasse!

tisdag 23 oktober 2018

Naantali Nådendal 575


Naantali viettää 575. juhlavuottaan v. 2018. Raimo Heinon nunna-veistos paljastettiin juhlavuonna 1993 Naantalin luostarikirkon kupeessa. Kuva: EAW. / Nådendal firar sitt 575:e jubileumsår år 2018. Raimo Heinos nunnestaty avtäcktes under jubileet år 1993 intill Nådendals klosterkyrka. Foto: EAW.

Tervetuloa viettämään Naantalin 575. juhlavuotta perustamisesta v. 1443. Lux gratiae-päivillä on runsaasti upeaa ohjelmaa tarjolla, katso ohjelma tästä! Itse luennoin otsikolla "Pyhä Birgitta, birgittalaiset ja Naantalin luostari" torstaina 25.10.2018 klo 18.00 Suopellon koululla, Rimpikuja 4. Vapaa pääsy, tervetuloa!

Välkommen att fira Nådendals 575:e jubileumsår sedan grundläggningen år 1443. Under Lux gratiae-dagarna arrangeras mycket program, se här! Själv föreläser jag på finska om Birgitta och birgittinerna och Nådendal torsdag 25.10.2018 kl. 18.00 på Suopeltos skola. Fri entré, välkommen!

lördag 15 september 2018

Flashback Don-Kalmuckien-Volga / Don-Kalmukia-Volga 2006


Vi njuter av vyn från en kurgan över stäppen. Jag minns Naturvetarklubben i Borgås resa till Don-Kalmuckien-Volga 2006. / Nautimme näkymästä arolle kurgaanista. Muistan Porvoon Naturvetarklubbenin matkaa Don-Kalmukiaan-Volgaan 2006. Foton / Kuvat: Eva Ahl 2006.

Tuli ajankohtaiseksi muistaa Porvoon Naturvetarklubbenin legendaarista matkaa Venäjälle (Doniin, Kalmukiaan ja Volgan deltaan) huhti-toukokuussa 2006, koska Kaisa Kyläkoski kysyi webissä kurgaanikulttuurin taustoista. Tässä seuraa matkakertomus, jonka kirjoitin vuonna 2007, mutta se ei koskaan ilmestynyt mihinkään julkaisuun. Olkaa hyvä!

Det blev aktuellt att minnas den legendariska Naturvetarklubbens i Borgå resa i april-maj 2006 till Ryssland, och särkilt Don, Kalmuckien och Volgadeltat, eftersom Kaisa Kyläkoski frågade på webben om kurgankulturens ursprung. Här kommer en reseberättelse jag skrev på finska år 2007, men som aldrig publicerades någonstans. Varsågoda! För ett sammandrag på svenska, scrolla längst ner.

Skyyttien ja varjaagien jäljillä? Kertomus matkasta Volgan suistoon

FM Eva Ahl (2007)

Naturvetarklubben i Borgå teki 28.4.–9.5.2006 luontoretken Moskovan, Don-joen ja Kalmukian kautta Volgan suistoon. Tavoitteena oli vierailla luonnonsuojelualueilla sekä tutustua seudun kulttuuriin. Matkaa tuki mm. Svenska kulturfonden sekä Svenska Folkskolans Vänner.

Taustaa
Naturvetarklubben i Borgå on biologianopettajien Anita ja Volmar Rosengrenin vetämä luontokerho, joka aloitti toimintansa Porvoossa 1970. Kerho on suunnattu yläaste- ja lukio-ikäisille, mutta varttuessa aikuisuuteen moni myös jatkaa osallistumistaan toimintaan. Kerhon puitteissa tehdään vuosittaisia linturetkiä Porkkalaan, Hankooseen ja Söderskär-saarelle Uudenmaan rannikolla sekä käyntejä kotimaisissa kohteissa kuten Luonnontieteellisessä museossa, Korkeasaarella yms. 1980-luvun taitteesta alkaen kerholaiset ovat myös saaneet osallistua Anitan suunnittelemiin ja järjestämiin pitkiin ekskursioihin yleensä Ruotsiin tai Norjaan, mutta jotkut matkat ovat suuntautuneet kaukaisillekin Pohjois-Euroopan alueelle. Esimerkiksi vuonna 1990 kerho matkusti Huippuvuorille, vuonna 1993 kierrettiin Islanti ja Färsaaret. Kerhon 25-vuotisjuhlavuonna 1995 käytiin Grönlannin lounais-osissa. Nuorimmat matkoille osallistuneista ovat olleet vaan 10-vuotiaita (vanhempien seurassa), mutta ryhmän keski-ikä lienee useimmiten ollut alle 20. Vuonna 2004 Anita ja Volmar Rosengren palkittiin Svenska Folkskolans Vännerin kansansivistämispalkinnolla sinnikkäästä työstään lasten ja nuorten parissa.

2000-luvulla Naturvetarklubbenin moni pitkä ekskursio on suuntautunut Venäjälle, mm. Siperiaan ja Karjalaan sekä Moskovan seudulle. Vuonna 2006 vuorossa oli matka Etelä-Venäjälle. Matkalle Suomesta lähdettiin yöjunalla kohti Moskovaa, jossa tapasimme oppaamme, biologit Boris Sheftel, hänen vaimonsa Antonina (Tonya) Alexandrovna sekä jatko-opiskelija Vladimir Arkhipov. Moskovasta seurasi bussimatka Donin varrella Galichia Goran luonnonsuojelu-alueelle, jossa yövyttiin -10,6 asteessa! Onneksi päivällä lämpeni hieman lempeämmäksi ekskursio-sääksi.

Don-joen alue
Sekä meno- että paluumatkalla vierailimme luonnonsuojelualueilla Donin varrella: Galichia Gorassa sekä Voronezissa. Seudun kalkkipitoisessa maastossa on lukuisia alueita, jota ihmisasutus on suosinut vuosituhansien ajan. Myös Galichia Goran alueella sijaitsi kalkkikiviluola, jossa on ollut kivikautinen asuinpaikka. Täällä, Mustan meren koillispuolella on löytynyt runsaasti jälkiä myös Neanderthal-kulttuuriista. Läheltä, Voronezin Kostienkista (esim. Markina Goralta Donin varrelta) on löytynyt lukuisia asuinpaikkoja, joissa on viitteitä myös asutuksen jatkuvuudesta. Kostienkista on löytynyt myös paleoliittisen nyky-ihmisen tekemiä venus-veistoksia. Nk. Kostienki-veitset ovat myös valmistustekniikaltaan korkealaatuisia – todennäköisesti pii, josta ne on tehty, on kuumennettu (kuuluvat Gravettian-industryn piiriin, n. 35 – 20 000 BP).


Galichia Goran eräitä kivikautisia asuinpaikkoja, jotka sijaitsivat kuvassa keskellä näkyvässä kalkkikiviluolassa.

Don-seudun kaupungeissa vierailimme Jelitzissä, jonka lähellä sijaitsee muistomerkki merkittävästä taistelusta Venäjän historiassa. 1200-luvulla khaanin johtamat mongolit (nk. Kultainen Orda) olivat ottaneet laajan Itä-Euroopan alueen haltuunsa. Kaupungit, kuten Novgorod ja Moskova, maksoivat Ordalle veroa, mutta 1300-luvulla Ordan valta alkoi rapistua sisältäpäin ja venäläiset vasallit kapinoivat herrojaan vastaan. Moskovan ruhtinas Dimitri III kieltäytyi maksamassa Ordalle veroa 1378, jolloin khaani varustautui sotaan. Dimitri voitti 1380 Kulikovo polen taistelun Don-joen rannalla, jonka jälkeen häntä kutsuttiin Dimitri Donskoiksi (Donin ruhtinas). Moskovan asema suhteessa Novgorodiin voimistui, ja kaupungista kehkeytyi seuraavina vuosikymmeninä yhä voimakkaampi Venäjän alueen keskus. Taistelulla oli suuri symbolinen merkitys ja sitä on myöhemmin juhlittu suurin elein, esim. 1980. Vuonna 1988 Dimitri julistettiin pyhäksi. Galichia Goran reservaatissa näimme myös jälkiä linnoituksista, jotka liittyvät tataarien ja venäläisten välisiin raja-konflikteihin 1000-luvulta alkaen.


Galichia Goran luonnonsuojelualueella näkyi myös muinaisjäännöksiä, vaikkakin ne olivat vaikea erottaa maastosta. Kuvassa näkyy kuinka ornitologit tallaavat linnoituksilla, joita on rakennettu keskiajalla.

Jelitzin kaupungissa (perustettu 1146) vierailimme lisäksi ortodoksisessa kirkossa 1890-luvulta. Kirkko oli pyhitetty Kristuksen ylösnousemukselle. Kirkkoa vastapäätä sijaitsi myös keskiaikaisen kirkon maanalaiset, esiin kaivetut ja katetut jäänteet sekä iso muistomerkki, jossa esiintyy Dimitri Donskoin aikainen sotamies, 1500-luvun rahvaan taistelija sekä Toisen maailmansodan aikainen sotilas. Don-joki muodosti Toisen maailmansodan aikana itä-rintaman 1941–45, joten myös luonnonsuojelualueella oli vielä juoksuhautojen jäännöksiä näkyvissä. Donin rannoilla nähtiin myös lukuisia muita sota-monumentteja ”Suuren isänmaallisen sodan” tiimoilta. Kesällä 1942 saksalaiset onnistuivat ylittämään joen ja valtasivat Voronezin alueen, mutta tähän päättyi sittemmin panssarihyökkäys Volgaan.


Jelitzin kaupungin keskustassa on kaivettu keskiaikaisen kirkon jäänteitä. Jäännökset ovat katettu nähtävyydeksi.


Historiaa käytetään ylpeästi. Kirkon raunioiden vieressä on moderni, patrioottinen muistomerkki, jossa esitellään kolme venäläistä sotamiestä: keskiaikainen, 1500-luvun ja Toisen maailmansodan aikainen sotilas. Kaupungin liepeillä ja Donin varrella on käyty sotaa monena aikakautena.

Kalmukiassa skyyttien ja sarmaattien mailla
Matkamme jatkuessa etelään kohti Kaukasusta kallistuneen kuunsiprin alla, saavuimme yömyöhään, lukuisten tiesulkujen (pelätään terroristeja) kautta, Godilu-järven luonnonsuojelualueelle Kalmukiaan. Saavuimme perille yömyöhässä ja 16 m/sekunnin tuulessa oli pystytettävä teltat, pimeässä. Kaikki onnistuivat kuitenkin ja seuraavan aamun sarastaessa olimme saaneet nauttia rauhallisesta ja lämpimämmästä yöstä kuin edeltävät.

Aron alueella skyyttien/sarmaattien ensimmäisellä ajanlaskua edeltävällä vuosituhannella rakennuttamat kumpuhaudat, kurgaanit, olivat hyvin monumentaalisia – näkyivät kilometrien päähän. Heidän edeltäjä kurgaanien rakentamisessa oli jo metallia käyttävä Maikop-kulttuuri (n. 2800-2000 BC) Pohjois-Kaukasuksella sekä Jamnaja-kulttuuri. Arokulttuureista myöhäisneoliittiset kulttuuri Katakombnaja ja Poltavka käsittelivät kuparia alisella Volgan alueella. Heidän hautakammionsa olivat hirrestä ja vainajat haudattiin ns. Yamnaja-asentoon, polvet koholla. Alueen kivikautinen kulttuuri vaihtui pronssikautiseen kulttuuriin nimetään Abasevo-kulttuuri, nimetty erään nimikkokalmiston mukaan. Heidän tyypillisiä esineitä ovat nk. C-kirveet ja avoputkelliset taltat.


Miltä aro tuoksuu? Kasvillisuus on runsasta ja etenkin absintin tuoksu tuntuu huumaavalta (koiruohon lehdet tuoksuivat, vaikka kasvit eivät vielä olleetkaan kukassa). Aro peittyy myös punaisiin valmuihin niin kauas kuin silmä kantaa. Ryhmän jäsenet bongaavat lintuja kurgaanin päältä Kalmukkiassa. Hautakummut erottuvat hyvin aron tasaisessa maisemassa – ihminen on selkeästi manifestoinut läsnäolonsa alueella.

Skyyttien alue ulottui aikanaan Kaspianmeren alueelta aina Bulgariaan saakka ja he esiintyvät kreikkalaisissa lähteissä 700-luvulla e.Kr. alkaen. Kaupankäynti ja kulttuurivaikutteiden vaihto oli alueella vilkasta. Eniten skyytit muistetaan varmasti eläinaiheisesta taiteestaan (kultaiset pantterit ja hirvi/peura-aiheet). Skyyttien varallisuus perustui todennäköisesti jalometalliin. Sarmaatit olivat skyyttien perillisiä ajanlaskun alun taitteessa, siihen saakka jolloin hunnit valtasivat alueen 300-luvulla. Suomalaiset tutkijat tutkivat aikoinaan myös näiden nomadien hautakumpuja, mutta pohjoisempana Keski-Venäjällä.

Euroopan itä-rajalla
Kalmukian ja Astrakanin nykyiset asukkaat, kalmukit, levittäytyivät alueelle Mongoliasta lähtöisin 1600-luvulla. Nomadiheimon vaatetuksen mukaan nimitettiin yleisesti pitkäkarvaista villakangasta ”kalmukiksi” tai ”astrakaniksi”. Ruotsin valtakunnasta käsin ensi kontaktit kalmukkien kanssa tekivät jo Kaarle XII sotilaat, karoliinit, saavuttuaan alueelle jäätyään vangeiksi Pultavan taistelussa 1709 (taistelua on varmasti kiinnostavimmin analysoinut Peter Englund kirjassaan Poltava). On säilynyt tarinoita ruotsalaisten kohtaamisista kalmukkien kanssa. 1800-luvun lopulla myös ruotsalainen tutkimusmatkailija Sven Hedin, joka asui vähän aikaa Astrakanissa, vieraili Etelä-Siperian kalmukkien luona.

Kalmukian pääkaupunki Elista on perustettu 1865. Vuonna 1944 kalmukit pakkosiirrettiin täältä Siperiaan, mutta heistä pääsi osa palamaan 1957 jälkeen. 1900-luvulla kommunistinen järjestelmä loi uutta teollisuutta alueelle rakentamalla kalatehtaita Godilu-järven alueelle. Tehtaat tosin tuhosivat alueen ekosysteemin, joten entinen makeanveden järvi muuttui murtovesialtaaksi. Kaikki kalat sinttiä lukuun ottamatta pakenivat tästä suolapitoisuuttaan jatkuvasti kasvattavasta järvestä, paitsi sintti. Sitkeät sintit ovat tosin saaneet rikkaan lintuelämän jatkumaan alueella, joka nykyään on luonnonsuojelualuetta.

Pääkaupungissa vierailimme presidentin 1990-luvulla rakennuttamassa ylellisyys-kaupunginosassa City Chessissä, joka on ”pyhitetty” presidentin lempipelille, shakille. Kaupunkiin on 1992 rakennettu buddhalaistemppeli sekä uusi temppeli, joissa vierailimme. Kalmukian virallinen uskonto on, ainoana maan Euroopassa, lamaistinen buddhismi, joten temppeleissä oli runsaasti Dalai Laman kuvia. Temppeliin astuessa on lähdettä kiertämään vasemmalta oikealle, alkaen ulkoa rukouskelloista - on oltava tarkkana, koska henget näet kulkevat vastakkaiseen suuntaan.


Lamaistinen temppeli Elistassa, Kalmukiassa.

Volgan suisto ja Volgograd
Alueen historia on hyvin kiinnostava. Jääkaudella jälkeen Kaspian- ja Musta meri olivat yhteydessä ja Kaspianmeri noin 25 metriä nykyistä korkeammalla. 700-luvulla jälkeen ajanlaskun alun alueella kukoisti Kasaarien kauppamahti, jota voisi jo kutsua valtioksi. Donin varrella sijaitsi suuri keskus, Sarkel, sekä Volgan suistossa Itil. Kasaarien alueen takaa ja eteläpuolella alkoi islamilainen maailma. Kaspianmeren äärelle tullessa ajatukset käyvät vääjäämättä muinaisten vieraitten luona: viikinkien. Idäntien arvellaan johtaneen Don-joen kautta Mustalle merelle sekä Volgan kautta Kaspianmeren kulttuurien rikkauksien äärelle. Arabikronikoitsija Ibn Fadlanin mukaan hän tapasi 900-luvun alussa Pohjolan varjaageja, joiden päällikkö-hautausta hän mm. kuvailee.


Kukkiva aro.

Saavuttuamme leirintäalueellemme Astrakanissa oli seuraavana päivänä ekskursioiden aika: kävimme jälleen tutustumassa aron elämään – ja näimme jopa hellyttävän, pitkäkorvaisen siilin. Veneretki Volgan suistossa ja pyörähdys aurinkoisen Kaspianmeren aalloilla oli kuitenkin matkan kohokohtia. Miltäköhän viikinkien tuntui pitkän jokimatkan jälkeen vihdoin nähdä jälleen ison meren aallot?


Veneretkellä Volgan suistossa.


Aurinkoinen näkymä veneretkellä Kaspianmerellä.

Stalingradista Volgograd
Paluumatkalla vierailimme Volgogradissa – kaupunki joka ennen tunnettiin Stalingradina. Kaupunki perustettiin Tsaritsin-nimisenä linnakkeena Volgan Tsaritsa-sivujoen uomalle vuonna 1589. Tässä Don ja Volga virtaavat kaikkein lähimpänä toisiaan, jonka takia joet yhdistettiin kanavalla viimein 1952. 1925 kaupunki nimettiin Stalingradiksi ja tuli syksyllä 1942 muuttumaan Toisen maailmansodan kauheimmaksi sotanäyttämöksi. 2. helmikuuta 1943 Saksan kenraali Paulus jouti antautumaan neuvostojoukoille ja liki 100 000 saksalaista vangittiin. Vain joitakin tuhansia vankia palautettiin sodan loppuessa. On arvioitu että Stalingradin taistelu vaati 1,5 miljoonaa uhria, mutta luvut vaihtelevat lähteistä riippuen. 1945 kaupunki nimettiin ”Sankarikaupungiksi”, mutta vuonna 1961 nimi vaihdettiin destalinisaation ansiosta Volgogradiksi.

Nykyään kaupungissa kukoistaa metalliteollisuus. Vierailumme aikana kaupungissa Voiton päivän juhlinta (9.5.) oli juuri alkamassa, joten saimme myös makua siitä, miten suuresti tätä juhlaa vielä vietetään Venäjällä – puna-armeijan tähtilippuineen, veteraanikuvineen kaikkineen. Mahtipontisuudesta ja poliittisuudesta saimme myös muistutuksen käydessämme voiton monumentin luona: 101 metriä korkea Nike-patsas seisoo 101 metriä korkean kummun päällä muistuttamassa suuresta voitosta.


101 metriä korkea Voiton monumentti Volgogradissa esittää voiton jumalatar Nikeä, mutta mielletään myös Äiti Venäjäksi. Muistomerkki on pystytetty Stalingradin taistelun (1942-42) muistoksi 101 metriä korkealle mäelle.

Paluu Moskovaan
Ajaessamme kohti Moskovaa pysähdyimme vielä Voronezin reservaatissa, jossa nykyään suojellaan ja tutkitaan erityisesti majavia. Voronez ovat myös niitä alueita, joilta löytyy runsaasti kivikautisia asuinpaikkoja. Alueella kävimme nunnaluostarissa, jonka kerrottiin olleen aikaan perustettu jo Pietari suuren käskystä kolmesataa vuotta sitten. Nykyiset rakennukset olivat tosin pääosin 1880-luvulta. Ennen Moskovaa pysähdyimme vielä Leo Tolstoin (1828-1910) kesähuvilalla, Jasnaja Paljanalla, ja kävimme kirjailijan muistomerkillä.

Junan lähdettyä ”Voiton päivän” aattona kohti Suomea oli vielä epätodellinen olo – kahden viikon aikana oli kokenut ja nähnyt niin paljon, että sen sulattamiseen menisi useita viikkoja (post scriptum 2018: vuosia!). Anita ja Volmar Rosengrenille on vielä suotava lämpimät kiitokset ainutlaatuisen matkan järjestämistä liki 40 hengen ryhmälle, taustaltaan mitä erilaisimmille ihmisille.

Kirjallisuutta:
Borovka, G. 1928: Scythian Art. London.
Champion, T. et al. 1991: Prehistoric Europe. London.
Ensimmäinen ja toinen maailmansota. Päätoim. Matti Klinge. Helsinki 1995.
Korpela, Jukka 1999: Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle. Helsinki.

Suullisia lähteitä:
Bogatyrev, Sergei, FT, luentosarja ”Medieval Russian Culture, Renvall-instituutti, Helsingin yliopisto, kl 1999.
Linturi, Elvi, FM, luentosarja ”Itä-Euroopan esihistoria”, Arkeologian laitos, Helsingin yliopisto, sl 1996.
Oppaamme Venäjällä.

Teksti on toimitettu FT Eva Ahl-Wariksen toimesta 2018.

Sammandrag på svenska:
År 2006 åkte Naturvetarklubben i Borgå i ledning av biologilärarna Anita och Volmar Rosengren på en legendarisk resa till Don-Kalmuckien-Volgadeltat. Området har en otroligt rik förhistoria och historia ända från neanderthalarnas äldre stenålder till 2. världskrigets djupa skuggor. I Kalmuckiens huvudstad Elista besökte vi lamaistiska tempel - Kalmuckien är det enda europeiska landet som har lamaism som religion. Elista är även känd som 'schackhuvudstad'. I Astrakan åkte vi båt på Volga och Kaspiska havet. Hemvägen till Moskva gick via Volgograd, en gång Stalingrad, och vi såg det enorma Nike-monumentet som är 101 m högt. Vi stannade även i det idylliska Jasna paljana, som har varit Leo Tolstojs villa. En oförglömlig resa!

tisdag 11 september 2018

Kulttuuriperintökasvatus tai arkeopeda oppimisen välineenä – esimerkkinä arkeologian työpajat alakoululaisille / Kulturarvspedagogik eller arkeopedagogik som metod för inlärning – arkeologiska verkstäder för skolelever som case


Arkeopeda tarjoaa elämyksiä myös aisteille. Tässä yritys tehdä rautakautista ruokaa niin sanotussa roomalaispadassa: sikaa juurespedillä. / Arkeopedagogik erbjuder upplevelser för alla sinnen. Här är ett försök att göra järnåldersmat i en så kallad romargryta: svin på rotsaksbädd (för ett sammandrag på svenska, scrolla längre ner). Kuva / Foto: EAW 2017.

Vuosi 2018 on kulttuuriperinnön teemavuosi (#EuropeForCulture). Kulttuuriperintöön liittyvä opetus ja oppiminen ovat keskeisiä keinoja eräänlaisen kansalaissivistyksen ja historiatietoisuuden lisäämiseen. Vuosina 2014–2017 olen vetänyt kulttuurihistoriallis-arkeologisia työpajoja alakoululaisille Helsingfors svenska arbetarinstitut:issa (Arbis) sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tätä toimintaa voisi kutsua historiankäytöksi ja etenkin kulttuuriperintökasvatuksen tai niin sanotun arkeopedagogiikan parissa toimimiseksi. Oli näet tarkoitus, että olisin kaksi vuotta sitten, 2016, aloittanut uuden työn kulttuuriperintökasvatuksen tutkijana NCK:ssa Ruotsin Östersundissa, mutta suunnitelmat peruuntuivat viime hetkessä sairastuttuani vakavasti. Tulin jälleen terveeksi ja haluan jotenkin edelleen jatkaa opetustyötä kulttuuriperinnön parissa. Olettekin saaneet seurata tätä toimintaani tässä blogissa useaan otteeseen. Ohessa tarjoan teorialla höystetyn koosteen kokemuksistani, teemavuoden kunniaksi.

Toteutettujen työpajojeni taustalla on idea, jonka esimieheni FT Alexandra Ramsay (Arbis), keksi ja jota toteutin, mutta itselläni oli siinä vaiheessa jo paljon kokemusta vastaavien työpajojen vetämisestä Suomen kansallismuseossa. Koulutukseltani olen historian tohtori (2010) Helsingin yliopistosta ja luin arkeologiaa syventävien opintojen verran sivuaineena, folkloristiikan, museologian ja yleis- ja aikuiskasvatustieteen perusopintojen ohessa. Kombinaatio antoi minulle perusteet, mutta opintojen lisäksi käytännön työ toi lopulta riittävät eväät ja varmuuden kehittää tätä konseptia eteenpäin. Lisäksi luin markkinointiviestintää ja yrittämistä ja kouluttauduin matkailupalvelujen tuottajaksi, kulttuurimatkailun osaajaksi Haaga-Heliasta.

Klassisesti määriteltynä kulttuuriperintö kostuu sekä aineellisesta että aineettomasta perinnöstä. Näin ollen se tavallaan sisältyy kaikkeen tieteeseen. Kulttuuriperintöä käytetään ja tuotteistetaan eri lailla. (Katso yleisesti Tuomi-Nikula, Haanpää & Kivilaakso 2013, 7–10.) Tavallaan vetämäni työpajat voidaan nähdä tällaisina kulttuuriperintöä ja -kasvatusta hyödyntävinä tuotteina. Kulttuuriperintökasvatuksen taustalla voi nähdä myös poliittisia pyrkimyksiä. Kansalaiseksi kasvetaan historiaa tiedostaen ja tällä on koko yhteisöä hyödyntävä vaikutus. Koululaisen omaa jo perusymmärryksen ympäröivän yhteisönsä historiakerrostumista. ”Jos nuoret kansalaiset kiinnittyvät paikallisyhteisöönsä, yhteisö toimii paremmin”, Jukka Rantala ja Sirkko Ahonen perustelevat asiaa (Rantala & Ahonen 2015, 144). Historiaa aletaan opettamaan 5. lukuvuonna, mutta vetämäni työpajat soveltuivat myös hieman nuoremmille, kuitenkin melko hyvän luku- ja kirjoitustaidon omaaville oppijoille. Lisäksi opetin lähinnä esihistoriaa, mikä tekee pajoista tarkemmin niin sanotusti arkeopedagogisia. Arkeopedagogiikasta on jonkin verran keskustelua (esim. Ruohonen 2017 ja siinä esitelty kirjallisuus), mutta on edelleen vaikea tunnistaa toimijoita, jotka eivät työskentele yliopistopedagogiikan tai museopedagogiikan alueella vaan tavallaan vielä eräänä niin sanotun yhteisöarkeologian erillisellä saralla. Oma työapajatoimintani oli aluksi museo- ja opistolähtöistä, mutta siitä muodostui eräänlainen humanististisen erityisosaamisen ja yritystoiminnan tuote.

Seuraavaksi esittelen tapauksia ja näin ollen pajoja, joita itse kehitin ja vedin. Muutama paja toteutettiin Arbiksen kursseina koulujen iltapäivätoimintana kerran viikossa (2014–2015, katso bloginitekstini siihen liittyen). Yksi paja toteutettiin yritykseni tuottamana iltapäiväkerhona (kerran viikossa, keväällä 2017) sekä toinen kesäisenä päiväleirinä (Arbetets Vänner i Sörnäsin kustantama, 2017, katso blogini siihen liittyen). Pajoissa etenin joka kerta krologisesti eteenpäin jääkaudesta keskiaikaan. Aloitin jokaisen kurssikerran (á 1,5h) noin 20 minuutin suullisella esityksellä, johon liittyi diaesitys kuvineen ja linkkeineen eri museoiden, Museoviraston tai Riksantikvarieämbetin sivustoihin tai muihin vapaasti käytössä oleviin aineistoihin tai YouTube-videoihin. Loppuajalle olin varannut aikaa esim. tutustumiseen kirjallisuuteen, jota olin raahannut mukaan, eri tietovisoille ja käytännön tehtäville. Ensimmäisellä tapaamisella kävin lyhyesti myös läpi mitä arkeologia on, miten arkeologi havaitsee ja dokumentoi sekä tutkii menneisyyttä. Kivikauden yhteyteen esittelin esimerkiksi maailmankuvaa ja siihen liittyviä kalliomaalauksia. Tehtävänä oli tämän jälkeen maalata eräänlaisia kalliomaalauksia akvarelliväreillä ja -tekniikalla (katso kuva alla.). Toinen käytännön tehtävä kivikauteen liittyen oli keraamisten ruukkujen replikointi (katso kuva alempana). Ennen tätä esittelin laajasti kuvin ja sanoin kivikaudelta peräisin olevia keraamisia löytöjä, tyylejä ja tekniikoita. Keramiikkaa ei tosin poltettu, vaan tässä valitsin käytännön syistä ilmassa kuivuvaa nykyaikaista harrastus-savea materiaaliksi. Eli en näin ollen pyrkinyt täydelliseen niin sanottuun autenttisuuteen.


Arkeologisessa työpajassa ”kalliomaalauksia” syntyy akvarellivärein. / I arkeologiverkstaden föds "hällmålningar" med akvarellfärger. Kuva / Foto: EAW 2017.


Kopioita kivikautisista keraamisista astioista voi helposti valmistaa harrastussavesta. / Man kan lätt tillverka kopior av keramik från stenåldern med hobbylera. Kuva / Foto: EAW 2017.

Esittelyjen ja tehtävien ohessa tein myös ryhmien kanssa ekskursioita lähiympäristön kiinteisiin kulttuuriperintökohteisiin, esimerkiksi Meilahden pronssikautiselle röykkiölle (kuva alla.). Kyllä, pystyin totetaamaan, esihistoria on tässä, ihan lähellä meitä! Teimme myös vierailuja Pukkisaareen (katsoimme rautakautisten talojen rekonstruktioita siellä) ja Seurasaareen, etenkin Niemelän torppaan, jota voisi pitää eräänlaisena esiteollisen ajan reliktinä. Kävimme myös kaikkien kurssilaisten kanssa eri otteisiin Suomen kansallismuseossa tutustumassa esihistoriaa ja keskiaikaa esitteleviin näyttelyihin. Tässä laaja kokemukseni opastamisesta kyseisessä museossa oli erittäin hyödyllinen. En vieraillut pajojen lomassa arkeologisilla kaivauksilla, enkä järjestänyt niitä byrokratian ja suurta valmistelua ja raportointia vaativan työmäärän takia, vaikka olen itse myös aikoinaan työskennellyt monella eri Museoviraston kaivauksella kaivajana. Esittelin koululaisille kuitenkin lyhyesti yleisöarkelogisen harrastuksen muotoja, esim. avoimia kursseja tja eri yhteisöjen järjestämiä yleisökaivauksia, ja mahdollisuuksia osallistua sellaisiin. Kurssin päätyttyä jaoin kaikille osallistujille juhlallisesti ”diplomit”. Koko toiminnasta raportoin myös lasten vanhemmille ja kerroin toiminnasta myös useassa blogissa.


Meilahden pronssikautinen röykkiö on kiinteä esihistoriallinen muinaisjäännös, joka on tutkittu ja rekonstruoitu maastoon lähes keskellä Helsinkiä. Näin ollen se on oivallinen arkeopedagoginen retkeilykohde. / Bronåldersröset i Mejlas är en förhistorisk fast fornlämning, som har undersökts och rekonstruerats på plats. Den är belägen nästan i centrum av Helsingfors. Kuva / Foto: EAW 2017.

Kesäleiriin kuului muun toiminnan ohessa myös yhteisen lounaan tekeminen (esimerkiksi niin sanotussa roomalaispadassa, ylin kuva.). Omaan hygieniapassin ja perustiedot tällaisesta toiminnasta, joten tartuin rohkeasti haasteeseen esitellä historiaa myös makujen ja tuoksujen avulla. Netistä ja kirjoista löysin monta ohjetta erilaisten aikakausien ruokien valmistamiseen ja tein eräänlaisia kompromisseja eri resepteistä – sellaisia, joita voi toteuttaa helposti, mutta melko tarkasti autenttisuuteen pyrkien.

Summa summarum: Tein valintoja siitä, mitä esitän arkeologiasta alana ja mitä kerron esihistoriasta. Pyrin kuitenkin mahdollisimman monimuotoiseen menetelmään yhdistäen esittelyt, käsillä tekemisen, kohteiden kokemisen maastossa ja objektien näkemisen museossa sekä aistien hyödyntämisen ruoanlaiton parissa. Tässä prosessissa laaja kokemukseni museopedagogiikasta ja arkeologisista työpajoista museoissa oli erittäin hyödyllinen. Hyödynsin myös tietoja muista kulttuuriperintökasvatuksen muodoista, kuten arkistopedagogiikasta ja niin sanotusta aikamatka-pedagogiikasta, joihin olen vuosien saatossa tutustunut eri näitä käsittelevissä seminaareissa ja työtehtävissä. Suosittelen lämpimästi, että hyödynnätte tilaisuutta osallistua vastaaviin seminaariin! Tulevaisuudessa jatkan varmasti tällaisten kulttuuriperintökasvatuksellisten työpajojen kehittämistä edelleen. Toivoin lisää keskustelua aiheesta, koska todistettavasti ”arkeopedaa” ei tehdä ainoastaan yliopistossa ja museossa sekä harrastustoiminnan puitteissa, vaan esimerkiksi myös yritysten tuotteena.

Kirjallisuus:
Rantala, Jukka & Ahonen, Sirkka 2015: Ajan merkit. Historian käyttö ja opetus. Gaudeamus: Helisnki.
Ruohonen, Juha 2017: Arkeologiapedagogiikka – kasvatustieteen osa-alue vai käytännön museotyötä esihistorian parissa? Muinaistutkija 4/2017, 2-18.
Tuomi-Nikula, Outi, Haanpää, Riina & Kivilaakso, Aura (toim.) 2013: Mitä on kulttuuriperintö? Tietolipas 243. Suomalainen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Eva Ahl-Waris, FT, tietokirjailija, matkailupalvelujen tuottaja
Ahl-Waris on vapaa tutkija Helsingissä ja työskentelee humanististen alojen ammatinharjoittajana (Tmi Eva Ahl) sekä historian tuntiopettajana Arbiksessa.

Sammandrag på svenska:
Året 2018 är temaår för kulturarvet (#EuropeforCulture). Jag vill därför göra en kort presentation av min verksamhet som arkeopedagog och lägga fram min tankar mot en teoretisk bakgrund. I någon mån har termen arkeopedagogik diskuterats i Finland (t. ex. Ruohonen 2017) och här vill jag nu berätta om vilken verksamhet jag idkat - en pedagogik som de facto arrangerats som business. Jag arbetade för några år sedan på Arbis med arkeologiverkstäder om vilka jag även skrivit bloggar ett flertal gånger. Sommaren 2017 drog jag ett arkeologisk sommarläger för skolelever (via AVS) och då gjorde vi även mat enligt tema, bland annat i romargryta (se bilden överst). I verkstäderna gjorde jag val hur jag ville presentera arkeologi och vad jag lyfte fram ur förhistorien, till exempel var det för dyrt och besvärligt att låta barnen pröva på utgrävningar. Men i mån om möjligt kunde även detta vara ett alternativ - dylik verksamhet pågår varje sommar i så kallade publika utgrävningar. Jag önskar mer diskussion om "arkeopedagogik", eftersom det inte enbart idkas vid universitet eller i museer, utan kan även vara en produkt producerad av ett företag.