Arkeopeda tarjoaa elämyksiä myös aisteille. Tässä yritys tehdä rautakautista ruokaa niin sanotussa roomalaispadassa: sikaa juurespedillä. / Arkeopedagogik erbjuder upplevelser för alla sinnen. Här är ett försök att göra järnåldersmat i en så kallad romargryta: svin på rotsaksbädd (för ett sammandrag på svenska, scrolla längre ner). Kuva / Foto: EAW 2017.
Vuosi 2018 on kulttuuriperinnön teemavuosi (#EuropeForCulture). Kulttuuriperintöön liittyvä opetus ja oppiminen ovat keskeisiä keinoja eräänlaisen kansalaissivistyksen ja historiatietoisuuden lisäämiseen. Vuosina 2014–2017 olen vetänyt kulttuurihistoriallis-arkeologisia työpajoja alakoululaisille Helsingfors svenska arbetarinstitut:issa (Arbis) sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tätä toimintaa voisi kutsua historiankäytöksi ja etenkin kulttuuriperintökasvatuksen tai niin sanotun arkeopedagogiikan parissa toimimiseksi. Oli näet tarkoitus, että olisin kaksi vuotta sitten, 2016, aloittanut uuden työn kulttuuriperintökasvatuksen tutkijana NCK:ssa Ruotsin Östersundissa, mutta suunnitelmat peruuntuivat viime hetkessä sairastuttuani vakavasti. Tulin jälleen terveeksi ja haluan jotenkin edelleen jatkaa opetustyötä kulttuuriperinnön parissa. Olettekin saaneet seurata tätä toimintaani tässä blogissa useaan otteeseen. Ohessa tarjoan teorialla höystetyn koosteen kokemuksistani, teemavuoden kunniaksi.
Toteutettujen työpajojeni taustalla on idea, jonka esimieheni FT Alexandra Ramsay (Arbis), keksi ja jota toteutin, mutta itselläni oli siinä vaiheessa jo paljon kokemusta vastaavien työpajojen vetämisestä Suomen kansallismuseossa. Koulutukseltani olen historian tohtori (2010) Helsingin yliopistosta ja luin arkeologiaa syventävien opintojen verran sivuaineena, folkloristiikan, museologian ja yleis- ja aikuiskasvatustieteen perusopintojen ohessa. Kombinaatio antoi minulle perusteet, mutta opintojen lisäksi käytännön työ toi lopulta riittävät eväät ja varmuuden kehittää tätä konseptia eteenpäin. Lisäksi luin markkinointiviestintää ja yrittämistä ja kouluttauduin matkailupalvelujen tuottajaksi, kulttuurimatkailun osaajaksi Haaga-Heliasta.
Klassisesti määriteltynä kulttuuriperintö kostuu sekä aineellisesta että aineettomasta perinnöstä. Näin ollen se tavallaan sisältyy kaikkeen tieteeseen. Kulttuuriperintöä käytetään ja tuotteistetaan eri lailla. (Katso yleisesti Tuomi-Nikula, Haanpää & Kivilaakso 2013, 7–10.) Tavallaan vetämäni työpajat voidaan nähdä tällaisina kulttuuriperintöä ja -kasvatusta hyödyntävinä tuotteina. Kulttuuriperintökasvatuksen taustalla voi nähdä myös poliittisia pyrkimyksiä. Kansalaiseksi kasvetaan historiaa tiedostaen ja tällä on koko yhteisöä hyödyntävä vaikutus. Koululaisen omaa jo perusymmärryksen ympäröivän yhteisönsä historiakerrostumista. ”Jos nuoret kansalaiset kiinnittyvät paikallisyhteisöönsä, yhteisö toimii paremmin”, Jukka Rantala ja Sirkko Ahonen perustelevat asiaa (Rantala & Ahonen 2015, 144). Historiaa aletaan opettamaan 5. lukuvuonna, mutta vetämäni työpajat soveltuivat myös hieman nuoremmille, kuitenkin melko hyvän luku- ja kirjoitustaidon omaaville oppijoille. Lisäksi opetin lähinnä esihistoriaa, mikä tekee pajoista tarkemmin niin sanotusti arkeopedagogisia. Arkeopedagogiikasta on jonkin verran keskustelua (esim. Ruohonen 2017 ja siinä esitelty kirjallisuus), mutta on edelleen vaikea tunnistaa toimijoita, jotka eivät työskentele yliopistopedagogiikan tai museopedagogiikan alueella vaan tavallaan vielä eräänä niin sanotun yhteisöarkeologian erillisellä saralla. Oma työapajatoimintani oli aluksi museo- ja opistolähtöistä, mutta siitä muodostui eräänlainen humanististisen erityisosaamisen ja yritystoiminnan tuote.
Seuraavaksi esittelen tapauksia ja näin ollen pajoja, joita itse kehitin ja vedin. Muutama paja toteutettiin Arbiksen kursseina koulujen iltapäivätoimintana kerran viikossa (2014–2015, katso bloginitekstini siihen liittyen). Yksi paja toteutettiin yritykseni tuottamana iltapäiväkerhona (kerran viikossa, keväällä 2017) sekä toinen kesäisenä päiväleirinä (Arbetets Vänner i Sörnäsin kustantama, 2017, katso blogini siihen liittyen). Pajoissa etenin joka kerta krologisesti eteenpäin jääkaudesta keskiaikaan. Aloitin jokaisen kurssikerran (á 1,5h) noin 20 minuutin suullisella esityksellä, johon liittyi diaesitys kuvineen ja linkkeineen eri museoiden, Museoviraston tai Riksantikvarieämbetin sivustoihin tai muihin vapaasti käytössä oleviin aineistoihin tai YouTube-videoihin. Loppuajalle olin varannut aikaa esim. tutustumiseen kirjallisuuteen, jota olin raahannut mukaan, eri tietovisoille ja käytännön tehtäville. Ensimmäisellä tapaamisella kävin lyhyesti myös läpi mitä arkeologia on, miten arkeologi havaitsee ja dokumentoi sekä tutkii menneisyyttä. Kivikauden yhteyteen esittelin esimerkiksi maailmankuvaa ja siihen liittyviä kalliomaalauksia. Tehtävänä oli tämän jälkeen maalata eräänlaisia kalliomaalauksia akvarelliväreillä ja -tekniikalla (katso kuva alla.). Toinen käytännön tehtävä kivikauteen liittyen oli keraamisten ruukkujen replikointi (katso kuva alempana). Ennen tätä esittelin laajasti kuvin ja sanoin kivikaudelta peräisin olevia keraamisia löytöjä, tyylejä ja tekniikoita. Keramiikkaa ei tosin poltettu, vaan tässä valitsin käytännön syistä ilmassa kuivuvaa nykyaikaista harrastus-savea materiaaliksi. Eli en näin ollen pyrkinyt täydelliseen niin sanottuun autenttisuuteen.
Arkeologisessa työpajassa ”kalliomaalauksia” syntyy akvarellivärein. / I arkeologiverkstaden föds "hällmålningar" med akvarellfärger. Kuva / Foto: EAW 2017.
Kopioita kivikautisista keraamisista astioista voi helposti valmistaa harrastussavesta. / Man kan lätt tillverka kopior av keramik från stenåldern med hobbylera. Kuva / Foto: EAW 2017.
Esittelyjen ja tehtävien ohessa tein myös ryhmien kanssa ekskursioita lähiympäristön kiinteisiin kulttuuriperintökohteisiin, esimerkiksi Meilahden pronssikautiselle röykkiölle (kuva alla.). Kyllä, pystyin totetaamaan, esihistoria on tässä, ihan lähellä meitä! Teimme myös vierailuja Pukkisaareen (katsoimme rautakautisten talojen rekonstruktioita siellä) ja Seurasaareen, etenkin Niemelän torppaan, jota voisi pitää eräänlaisena esiteollisen ajan reliktinä. Kävimme myös kaikkien kurssilaisten kanssa eri otteisiin Suomen kansallismuseossa tutustumassa esihistoriaa ja keskiaikaa esitteleviin näyttelyihin. Tässä laaja kokemukseni opastamisesta kyseisessä museossa oli erittäin hyödyllinen. En vieraillut pajojen lomassa arkeologisilla kaivauksilla, enkä järjestänyt niitä byrokratian ja suurta valmistelua ja raportointia vaativan työmäärän takia, vaikka olen itse myös aikoinaan työskennellyt monella eri Museoviraston kaivauksella kaivajana. Esittelin koululaisille kuitenkin lyhyesti yleisöarkelogisen harrastuksen muotoja, esim. avoimia kursseja tja eri yhteisöjen järjestämiä yleisökaivauksia, ja mahdollisuuksia osallistua sellaisiin. Kurssin päätyttyä jaoin kaikille osallistujille juhlallisesti ”diplomit”. Koko toiminnasta raportoin myös lasten vanhemmille ja kerroin toiminnasta myös useassa blogissa.
Meilahden pronssikautinen röykkiö on kiinteä esihistoriallinen muinaisjäännös, joka on tutkittu ja rekonstruoitu maastoon lähes keskellä Helsinkiä. Näin ollen se on oivallinen arkeopedagoginen retkeilykohde. / Bronåldersröset i Mejlas är en förhistorisk fast fornlämning, som har undersökts och rekonstruerats på plats. Den är belägen nästan i centrum av Helsingfors. Kuva / Foto: EAW 2017.
Kesäleiriin kuului muun toiminnan ohessa myös yhteisen lounaan tekeminen (esimerkiksi niin sanotussa roomalaispadassa, ylin kuva.). Omaan hygieniapassin ja perustiedot tällaisesta toiminnasta, joten tartuin rohkeasti haasteeseen esitellä historiaa myös makujen ja tuoksujen avulla. Netistä ja kirjoista löysin monta ohjetta erilaisten aikakausien ruokien valmistamiseen ja tein eräänlaisia kompromisseja eri resepteistä – sellaisia, joita voi toteuttaa helposti, mutta melko tarkasti autenttisuuteen pyrkien.
Summa summarum: Tein valintoja siitä, mitä esitän arkeologiasta alana ja mitä kerron esihistoriasta. Pyrin kuitenkin mahdollisimman monimuotoiseen menetelmään yhdistäen esittelyt, käsillä tekemisen, kohteiden kokemisen maastossa ja objektien näkemisen museossa sekä aistien hyödyntämisen ruoanlaiton parissa. Tässä prosessissa laaja kokemukseni museopedagogiikasta ja arkeologisista työpajoista museoissa oli erittäin hyödyllinen. Hyödynsin myös tietoja muista kulttuuriperintökasvatuksen muodoista, kuten arkistopedagogiikasta ja niin sanotusta aikamatka-pedagogiikasta, joihin olen vuosien saatossa tutustunut eri näitä käsittelevissä seminaareissa ja työtehtävissä. Suosittelen lämpimästi, että hyödynnätte tilaisuutta osallistua vastaaviin seminaariin! Tulevaisuudessa jatkan varmasti tällaisten kulttuuriperintökasvatuksellisten työpajojen kehittämistä edelleen. Toivoin lisää keskustelua aiheesta, koska todistettavasti ”arkeopedaa” ei tehdä ainoastaan yliopistossa ja museossa sekä harrastustoiminnan puitteissa, vaan esimerkiksi myös yritysten tuotteena.
Kirjallisuus:
Rantala, Jukka & Ahonen, Sirkka 2015: Ajan merkit. Historian käyttö ja opetus. Gaudeamus: Helisnki.
Ruohonen, Juha 2017: Arkeologiapedagogiikka – kasvatustieteen osa-alue vai käytännön museotyötä esihistorian parissa? Muinaistutkija 4/2017, 2-18.
Tuomi-Nikula, Outi, Haanpää, Riina & Kivilaakso, Aura (toim.) 2013: Mitä on kulttuuriperintö? Tietolipas 243. Suomalainen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.
Eva Ahl-Waris, FT, tietokirjailija, matkailupalvelujen tuottaja
Ahl-Waris on vapaa tutkija Helsingissä ja työskentelee humanististen alojen ammatinharjoittajana (Tmi Eva Ahl) sekä historian tuntiopettajana Arbiksessa.
Sammandrag på svenska:
Året 2018 är temaår för kulturarvet (#EuropeforCulture). Jag vill därför göra en kort presentation av min verksamhet som arkeopedagog och lägga fram min tankar mot en teoretisk bakgrund. I någon mån har termen arkeopedagogik diskuterats i Finland (t. ex. Ruohonen 2017) och här vill jag nu berätta om vilken verksamhet jag idkat - en pedagogik som de facto arrangerats som business. Jag arbetade för några år sedan på Arbis med arkeologiverkstäder om vilka jag även skrivit bloggar ett flertal gånger. Sommaren 2017 drog jag ett arkeologisk sommarläger för skolelever (via AVS) och då gjorde vi även mat enligt tema, bland annat i romargryta (se bilden överst). I verkstäderna gjorde jag val hur jag ville presentera arkeologi och vad jag lyfte fram ur förhistorien, till exempel var det för dyrt och besvärligt att låta barnen pröva på utgrävningar. Men i mån om möjligt kunde även detta vara ett alternativ - dylik verksamhet pågår varje sommar i så kallade publika utgrävningar. Jag önskar mer diskussion om "arkeopedagogik", eftersom det inte enbart idkas vid universitet eller i museer, utan kan även vara en produkt producerad av ett företag.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar